sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Hikeä, laiskuus ja innostus

Oon nyt kolme viikkoa käynyt kuntokeskus Rokissa ja saanut tosi hyvän kuvan paikasta ja saanut vähän potkua tähän liikkumiseen :)  Lihaskunnon kehittäminen on ollut päälimmäisenä mielessä joten oon pyrkinyt pari kertaa viikossa käymään Body Pumpissa, jonka kanssa mulla on viha rakkaus suhde, mrr. Aina tympäsee vähän lähteä, tunnin aikana sattuu ja ei tiiä jaksaako, mutta siittä taas tulee se rakkaus. Tuntee tulokset ja voittaa ittensä joka kerta kun siihen lähtee. Boddy Compatti on silkkaa rakkautta kaikessa kauheudessaan ja hien määrässään. Suosittelen lämpimästi jos haluaa purkaa fiiliksiään ja saada hien pintaan. CX jossa oon myös käynyt on keskivartalo treeniä, ja noh.. kuka ei haluaisi lauta vatsaa?
Ja nyt kun olen päässyt puhumaan tästä innostuksen jatkumisesta luultavasti ennen lauantaita en ensi viikolla pääsekkään mihinkään ryhmäliikuntatuntiin osallistumaankaan, koska työ vuorot ja lähden tiistaina kotiin.
Mutta onneksi kotona on koirat, paljon lenkkeily maastoa ( aika hiliasta ja aaketa laakeeta silmien kantamattomiin.. heh.) ja halpa kuntosali. Joten näillä mennään :)
Nyt läen toteuttamaan tuota oikeeta alareunaa , heihei !

Ma- CxWorx 30min, Body Comapat 45 min
Ti- Body Pump 60 min
Ke- -
To- Body Combat 45 min, venyttely 45 min
Pe- Body Pump 60 min
La-
Su-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Höpöset piristäkää mua !