tiistai 12. maaliskuuta 2013

Entä jos en ookkaan sillä tiellä, enkä, kulje suuntaan, jota multa odotetaan.

Meillä on perhe.
On isä troublemaker ja sen vaimo. Okei kaks vaimoa. Sitten on junnu lapsi, joka taitaa olla kaikista pisin, mutta penikka kuitenkin. Niin ja sitten on epäonnistunut aborttilapsi, joka vaan tippu keskelle metsää, sai siinä samalla osuman oksastakin. Se ensimmäinen vaimo siis synnytti sen, iskästä ei oo kuulemma tietoa.
Sitte mä, vaimon täti tomera, junnun tyttöystävä. Niii ja koira. Sen nimi on Jenita.
Tänään pötköteltiin Jenitan ja Saran kanssa meijän lattialla ja välteltiin koulua. Tänään ei vaan jaksanut. 
Eilinen S' habam+cx oli aika kiva maanantain alotus, mutta muistan taas miksi tykkään enemmän esim. combatista tai pumpista. Ne saa irvistelemään enemmän.
Tänään olin testaamassa uutta pumppia, voin kertoa, että tuntuu haukkarissa ja reisissä ihan mukavasti.
Oon niin ilonen kun mulla on ruskea tukka. Voi käyttää ihania kesävärejä, ilman että näyttää joulukuuselta.
Okei, mulla on ehkä vähän identiteetti kriisi, mutta thats fine.
Torstaina avataan kauvan kaivattu Cubus, upeeta.
Oh oon niin väsynyt.
Ja vähän sekasin.
Nii ja hukassa, mutta vähän vaan.
Jännittää ja pelottaa.
Huomenna tuskanen suurkeittiö tiski helvetti päivä.
Kauniita unia <3


Entä jos en ookkaan varma vielä,
valmis rauhoittumaan,
en osaa seistä paikoillaan.
Entä jos en ookkaan sillä tiellä, enkä,
kulje suuntaan,
jota multa odotetaan.
Entä jos en ookkaan varma vielä,
valmis rauhoittumaan,
on helppoo olla irrallaan.


2 kommenttia:

Höpöset piristäkää mua !