tiistai 3. huhtikuuta 2012

Kirje

"Vihaan sua. Syvästi. Vihaan sitä, että kaiken sen jälkeen mitä näin, paljasta pintaa, mun omaa, ei kenenkään muun, en vihaa tarpeeks. Tahtoisin vaan vihata sua enemmän kun mitään muuta. Et ansaitse mua. Vihaan sitä miten uskomattoman ärsyttävä osasit olla, kun sun kanssa yritti keskustella, et kyennyt siihen etkä kyennyt siihen nytkään, vaan pakenit mua. 
Ja sitä, että sanoit mua kauniiks, sekä ehkä jopa sait mut uskomaan siihen mun huonoimipina päivinä, silloin kun maha roikku ja reidet paisu. Vihaan sitä miten ostit mulle salmiakkia vaikka kielsin. Osasit lukea mua niin hyvin. Vihaan sitä että tulit mun ympärille, istuit mun päälle tai pidit kiinni mun käsistä ja samalla puhalsit mun kaulalle pieniä kulta hippuja jotka kutitti mua niin helvetisti, että äiti joutu huutamaan meille, että nyt hiljaa. Vihaan sitä, että ne kultahiput on nyt imeytyny munn kurkkuun ja aina illalla ne alkaa polttamaan sitä niin paljon, että en usko, että selviän aamuun. Osa niistä kulta hipuista on muuttunut raudaks ja ne pomppii mun sydämmen päällä niin, että kuulen sen ja osaan varautua siihen, että hajoan polvilleni kohta. 
 Vihaan sitä, että nyt kun tiputan mun puhelimen yöllä sängystä ei vierestä kuulu turhautunutta tuhahusta, että joko taas. Vihaan sitä, että oot tommonen pelkuri, etkä voinut sanoa nuita asioita mulle ees pienellä kunnioituksella, edes vittu puhelin soitolla. Vihaan sitä, että heitit kaiken ihan puun takaa 10 kk ja 17 pv jälkeen. Kyllähän mä olin puhunut sulle siittä, että ehkä olisi parempi yksin kun kipinä oli kadonnut. Mutta puhuttiin tiistaina asiat selväks, mun mielestä sääkin olit onnellinen. Torstaina kun katoinkin sua, kipinät lensi. Sunnuntaina et enää välittänyt.
Vihaan sitä, että oot se sama kusipää kuin ennen ja silti mää luotin suhun. Ainiin, vihaan sitä, että oon niin kiitollinen niistä 10 kk ja 17 pv:stä minkä sain viettää sun kanssa. Ihanaa aikaa.  Muistan myös sen, kun tapeltiin meijän 5 kk päivänä siitä nukutaanko yö lamppu päällä vai ei. Mä oisin halunnut ilman, mutta sä et uskaltanut, koska uskoit kaikkeen yliluonnolliseen. Sun ufo teoriat oli jotakin niin hämäriä. Sä meinasit nukkua yön sohvalla ja mää yksin sängyssä. Haistatin sulle vitut ja menin nukkumaan. 5 min ja sä tulit mun ympärille ja pyysit anteeks. Samalla lailla kuin ehkä sen toisenkin ympärille, vaikka sää sanoitkin, että ei me oltu sillon yhessä kun teit sen. Teit sen suraavan päivänä.
 Enkä mä voinut olla sulle vihanen. Vihaan sitä miten sait mut aina antamaan sulle kaiken anteeks, kaikki ne jutut, kun olit ihan vitun ärsyttävä ja kiusasit tahallas. Vihaan sitä, etten osaa olla sulle vihanen. Vihaan sitä, että kun viimeksi näin sut, en saanut lyötyä sua tarpeeks kovaa turpaan. 
Vaikka vihaan sua ja halveksin tuota miten pomputat ihmisiä kun sätky nukkeja, rakastan sua. Sitä vihaan sussa yli kaiken, että ikinä sait mut rakastumaan. Vaikka vihaan sussa kaikkea, en vihaa tarpeeks, että voisin  olla täysin varma, että mun on parempi ilman sua. 


Uskon siihen, että aurinko paistaa vielä. Uskon siihen, että kyllä sä tunnet vielä jotakin, mutta yrität tukahduttaa sitä. Uskon siihen, että musta tulee vielä joskus yhtä onnellinen tai onnellisempi kuin sun kanssa. Uskon tosissani siihen, että asiat tapahtuu siksi että niin kuuluu. Uskon, että voin halata vielä sun pikkusiskoa. Uskon, että  aikuisena en ees muista sua. Uskon että musta tulee supersankari ja selviän mistä vaan. 


Toivon, että musta ei ikinä tulis yhtä tunteetonta kuin susta. Toivon, että pystyn tulevaisuudessakin luottamaan ihmisiin, rakastumaan ja tuntemaan tuskaa. Koska oikeat ihmiset tuntee asioita, eikä tukahduta niitä. Elävät ihmiset tuntee. Toivon, että kun kirjoitin tän mun pää tyhjenis edes vähä."

rakkaudella minä

4 kommenttia:

Höpöset piristäkää mua !